Tänään on maanantai 25.8.2014 ja kirjoitin viimeksi tähän blogiin 3 vuotta ja vajaa kuukausi sitten.
Viimeisin päivitykseni oli metsävaellukselta, Kambodzhan "Lapista" Mondulkiristä. En voisi olla erilaisemmissa tunnelmissa tänään, reilu kolme vuotta myöhemmin. Istun Suomen Lähetysseuran toimistossa, Hongkongin suurkaupungissa, keskustan ihmisvilinän yläpuolella, kirkollisten järjestöjen toimistotalossa viidennessä kerroksessa. Mondulkirin metsävaelluksella kuulin tuulen huminaa puuttomilla kukkuloilla. Hiljaisuutta.
Nyt kuulen ilmastointilaitteen huminaa ja ulkoa kantautuvaa hitsausääntä ja työmaan pauketta. Viimeksi olin kotiäiti. Nyt olen töissä, Lähetysseuran kiinalaisen työalueen tiedottajana. Tane on vuorostaan aluepäällikkö täällä Hongkongissa, Taiwanissa ja manner-Kiinassa. Metsävaelluksella meillä oli mukana pieni poikamme ja koiranpentumme. Tällä suurkaupunkivaelluksella meillä on mukana kaksi poikaa. Koiranpentumme kasvoi isoksi, liian isoksi ahtaaseen Hongkongiin, joten se jäi hyvään hoitoon Mondulkiriin. Elämässä on ollut muutoksia.
Mitä kolmen vuoden aikana on tapahtunut ja miksi blogi vaikeni näiksi vuosiksi? Yksinkertainen vastaus: ruuhkavuodet! Silloin kun on paljon muutosta ilmassa, olisi paljon kerrottavaa. Toisaalta bloggaamiseen ei ole löytynyt aikaa ja paikkaa. Tai ainakaan rauhallista hetkeä.
Nyt elämässämme on taas tasaisempaa ja vihdoin löydän aikaa kirjoittamiseen. Uusi alku blogille!
Niin, mitä tässä kolmen vuoden aikana on sitten tapahtunutkaan?
Metsävaelluksen aikaan odotimme jo toista lastamme. Tane sai uuden osa-aikaisen työtehtävän ja hänestä tuli Lähetysseuran Kiinan kehitysyhteistyökoordinaattori. Näistä syistä johtuen muutimme takaisin Kambodzhan pääkaupunkiin, Phnom Penhiin. Tane pystyi sieltä käsin matkustamaan säännöllisesti sekä Mondulkiriin että Kiinaan. Palasimme syksyllä Suomeen synnytystä varten... ja saimme toisen ihanan pojan perheeseemme! Tämä suloinen käärö täyttää jo pian 3 vuotta. Yhä suloinen mutta vähemmän käärö. Sen sijaan hyvin valoisa ja puuhakas pieni poika. Ja esikoisemmekin on jo iso poika. Hän täyttää vuodenvaihteessa jo kuusi vuotta! Hän on pirteä ja reipas eskarilainen.
Palasimme kuopuksemme syntymän jälkeen hetkeksi Kambodzhaan ja pian matkustimme koko perhe Thaimaahan Lähetysseuran työntekijäpäiville. Valitettavasti saman matkan yhteydessä jouduimme toisen kollegaperheen kanssa vakavaan auto-onnettomuuteen. Koimme todellista varjelusta, sillä vaaratilanteesta huolimatta me kaksi perhettä selvisimme mustelmilla eikä kukaan menehtynyt minibussimme aiheuttamassa peräänajossa. Ilmeisesti kuskimme nukahti rattiin. Ehdin huomata moottoritielle pysähtyneen lava-auton, tajuta ettei kuskimme reagoi, huutaa varoituksen... ja kokea varmuuden ja rauhan siitä että selviämme pian tapahtuvasta kolarista. Ja näin kävi. Törmäsimme yli 80 km/h vauhdissa. Ja kävelimme, kuskiamme lukuunottamatta, kaikki itse murskautuneesta minibussista ulos. Siinä oli sanoin kuvaamaton kiitollisuuden tunne.
Tämä tapahtuma tietysti säikäytti meidät kaikki aikalailla, mutta kevään ajan saimme toipua siitä rauhassa, sekä fyysisesti että henkisesti. Elämä jatkui nopeasti entisellään ja saimme iloita monista asioista, etenkin kahdesta ihanasta pikkupojasta. Tanella oli aikalailla töitä ja hän teki viikon matkoja kerran kuukaudessa. Pärjäsimme kuitenkin kotona hyvin, sillä saimme paljon apua naapureilta, paikallisilta ystäviltä ja muilta lähettiperheiltä. Esikoisemme viihtyi uudella asuinalueellamme huippuhyvin - leikkikavereita löytyi aina, sillä rivitaloalueemme pihoilla ja rauhallisilla ajoväylillä leikki muita lapsia aamusta iltaan. Pienen pojan unelma: ulkoleikkejä kavereiden kanssa lämpöisessä kesäilmassa.
Mutta, muutosta oli jo ilmassa, sillä ensimmäinen Lähetysseuran työkautemme oli päättymässä ja sitä ennen halusin itsekin töihin. Tane jäi isyyslomalle ja pääsin tekemään muutaman kuukauden pestin kumppanijärjestömme ICC:n neuvonantajana. Tehtäväni oli neuvoa ICC:ta gender- ja tasa-arvokysymyksissä. Koin tehtävän todella omakseni ja iloitsin siitä, että sain antaa pienen panokseni tälle rakkaaksi tulleelle kristilliselle kumppanijärjestölle sekä kambodzhalaisille ihmisille yleensä. Oli todella mielenkiintoista soveltaa osaamistani Kambodzhan kontekstiin ja pohtia paikallisessa työyhteisössäni miesten ja naisten rooleja heidän yhteiskunnassaan.
Sillä välin Tane oli iloinnut koti-isän roolistaan. Näihin aikoihin hänet valittiin Lähetysseuran seuraavaksi kiinalaisen työalueen aluepäälliköksi, asemapaikkana Hongkong. Työkautemme Kambodzhassa tuli päätökseen, pakkasimme kotimme jälleen pahvilaatikoihin ja lähdimme lyhennetylle Suomi-jaksolle ennen siirtymistä Hongkongiin. Kambodzhasta oli haikea lähteä, mutta koimme että oli aika palata Kiinaan.
Kenties monet seurakuntatuttavistamme eivät muista, että olemme asuneet kaksi vuotta Kiinassa, ennen Lähetysseuran pestejämme ja lastemme syntymää. Asuimme opintojemme ja työtehtäviemme takia kahteen otteeseen (2002-2003 ja 2006-2007) Kunmingissa, Yunnanin maakunnassa lounais-Kiinassa. Emme olleet aiemmin asuneet Hongkongissa, mutta kaupunki oli meille tuttu matkojemme kautta. Itse asiassa kävin itse lapsuuden perheeni kanssa ensimmäistä kertaa Hongkongissa jo 80-luvun lopussa. Perheemme asui silloin Etelä-Koreassa ja matkustimme paljon myös Aasian eri maissa. Koen olevani murusen verran aasialainen - toisin sanoen täysin suomalainen mutta suomalainen jolla on osa sydämestä Aasiassa. Kun olen Aasiassa kaipaan Suomeen, mutta kun olen Suomessa kaipaan Aasiaan. Olemme Tanen kanssa samanlaisia siinä, että meillä ei ole kutsumusta yhteen tiettyyn paikkaan vaan sydämemme ovat täällä Aasiassa isommalla alueella.
Itse asiassa kiinnostuimme Kambodzhasta Kiinasta käsin. Olimme opiskelleet Helsingin yliopistossa valtiotieteitä ja Kiinan tutkimusta - opinnot ja työt veivät meidät loogisesti Kiinaan. Teimme kuitenkin Kiinasta käsin työmatkan Kambodzhaan kiinalaisten kollegoidemme kanssa. Matka oli elämyksellinen ja puhutteleva monella tapaa. Opimme paljon Kambodzhasta, mutta myöskin paljon uutta Kiinasta ja kiinalaisista. Näimme Kambodzhan köyhyyden, mutta toisaalta myös kambodzhalaisten optimistisuuden ja valoisuuden. Koimme, että haluamme palvella sanoin ja teoin siellä missä tarve on suurin - ja niin lähdimme Kambodzhaan.
Nyt polkumme on tuonut meidät takaisin Kiinan "ovelle", Hongkongiin. Tane matkustaa kuukausittain Taiwaniin ja manner-Kiinaan, joissa Lähetysseuralla on pitkä historia kirkollisessa työssä. Manner-Kiinassa jatkuu myös Lähetysseuran kehitysyhteistyö. Tällä alueella, joka onkin maantieteellisesti valtava, tapahtuu paljon. On ilo kertoa teille siitä lisää, tämän blogin, Facebook-sivumme, Twitterin ja Instagramin kautta.
Zai jian! Nähdään taas!
Upu
Viimeisin päivitykseni oli metsävaellukselta, Kambodzhan "Lapista" Mondulkiristä. En voisi olla erilaisemmissa tunnelmissa tänään, reilu kolme vuotta myöhemmin. Istun Suomen Lähetysseuran toimistossa, Hongkongin suurkaupungissa, keskustan ihmisvilinän yläpuolella, kirkollisten järjestöjen toimistotalossa viidennessä kerroksessa. Mondulkirin metsävaelluksella kuulin tuulen huminaa puuttomilla kukkuloilla. Hiljaisuutta.
Nyt kuulen ilmastointilaitteen huminaa ja ulkoa kantautuvaa hitsausääntä ja työmaan pauketta. Viimeksi olin kotiäiti. Nyt olen töissä, Lähetysseuran kiinalaisen työalueen tiedottajana. Tane on vuorostaan aluepäällikkö täällä Hongkongissa, Taiwanissa ja manner-Kiinassa. Metsävaelluksella meillä oli mukana pieni poikamme ja koiranpentumme. Tällä suurkaupunkivaelluksella meillä on mukana kaksi poikaa. Koiranpentumme kasvoi isoksi, liian isoksi ahtaaseen Hongkongiin, joten se jäi hyvään hoitoon Mondulkiriin. Elämässä on ollut muutoksia.
Mitä kolmen vuoden aikana on tapahtunut ja miksi blogi vaikeni näiksi vuosiksi? Yksinkertainen vastaus: ruuhkavuodet! Silloin kun on paljon muutosta ilmassa, olisi paljon kerrottavaa. Toisaalta bloggaamiseen ei ole löytynyt aikaa ja paikkaa. Tai ainakaan rauhallista hetkeä.
Nyt elämässämme on taas tasaisempaa ja vihdoin löydän aikaa kirjoittamiseen. Uusi alku blogille!
Niin, mitä tässä kolmen vuoden aikana on sitten tapahtunutkaan?
Metsävaelluksen aikaan odotimme jo toista lastamme. Tane sai uuden osa-aikaisen työtehtävän ja hänestä tuli Lähetysseuran Kiinan kehitysyhteistyökoordinaattori. Näistä syistä johtuen muutimme takaisin Kambodzhan pääkaupunkiin, Phnom Penhiin. Tane pystyi sieltä käsin matkustamaan säännöllisesti sekä Mondulkiriin että Kiinaan. Palasimme syksyllä Suomeen synnytystä varten... ja saimme toisen ihanan pojan perheeseemme! Tämä suloinen käärö täyttää jo pian 3 vuotta. Yhä suloinen mutta vähemmän käärö. Sen sijaan hyvin valoisa ja puuhakas pieni poika. Ja esikoisemmekin on jo iso poika. Hän täyttää vuodenvaihteessa jo kuusi vuotta! Hän on pirteä ja reipas eskarilainen.
Palasimme kuopuksemme syntymän jälkeen hetkeksi Kambodzhaan ja pian matkustimme koko perhe Thaimaahan Lähetysseuran työntekijäpäiville. Valitettavasti saman matkan yhteydessä jouduimme toisen kollegaperheen kanssa vakavaan auto-onnettomuuteen. Koimme todellista varjelusta, sillä vaaratilanteesta huolimatta me kaksi perhettä selvisimme mustelmilla eikä kukaan menehtynyt minibussimme aiheuttamassa peräänajossa. Ilmeisesti kuskimme nukahti rattiin. Ehdin huomata moottoritielle pysähtyneen lava-auton, tajuta ettei kuskimme reagoi, huutaa varoituksen... ja kokea varmuuden ja rauhan siitä että selviämme pian tapahtuvasta kolarista. Ja näin kävi. Törmäsimme yli 80 km/h vauhdissa. Ja kävelimme, kuskiamme lukuunottamatta, kaikki itse murskautuneesta minibussista ulos. Siinä oli sanoin kuvaamaton kiitollisuuden tunne.
Tämä tapahtuma tietysti säikäytti meidät kaikki aikalailla, mutta kevään ajan saimme toipua siitä rauhassa, sekä fyysisesti että henkisesti. Elämä jatkui nopeasti entisellään ja saimme iloita monista asioista, etenkin kahdesta ihanasta pikkupojasta. Tanella oli aikalailla töitä ja hän teki viikon matkoja kerran kuukaudessa. Pärjäsimme kuitenkin kotona hyvin, sillä saimme paljon apua naapureilta, paikallisilta ystäviltä ja muilta lähettiperheiltä. Esikoisemme viihtyi uudella asuinalueellamme huippuhyvin - leikkikavereita löytyi aina, sillä rivitaloalueemme pihoilla ja rauhallisilla ajoväylillä leikki muita lapsia aamusta iltaan. Pienen pojan unelma: ulkoleikkejä kavereiden kanssa lämpöisessä kesäilmassa.
Mutta, muutosta oli jo ilmassa, sillä ensimmäinen Lähetysseuran työkautemme oli päättymässä ja sitä ennen halusin itsekin töihin. Tane jäi isyyslomalle ja pääsin tekemään muutaman kuukauden pestin kumppanijärjestömme ICC:n neuvonantajana. Tehtäväni oli neuvoa ICC:ta gender- ja tasa-arvokysymyksissä. Koin tehtävän todella omakseni ja iloitsin siitä, että sain antaa pienen panokseni tälle rakkaaksi tulleelle kristilliselle kumppanijärjestölle sekä kambodzhalaisille ihmisille yleensä. Oli todella mielenkiintoista soveltaa osaamistani Kambodzhan kontekstiin ja pohtia paikallisessa työyhteisössäni miesten ja naisten rooleja heidän yhteiskunnassaan.
Sillä välin Tane oli iloinnut koti-isän roolistaan. Näihin aikoihin hänet valittiin Lähetysseuran seuraavaksi kiinalaisen työalueen aluepäälliköksi, asemapaikkana Hongkong. Työkautemme Kambodzhassa tuli päätökseen, pakkasimme kotimme jälleen pahvilaatikoihin ja lähdimme lyhennetylle Suomi-jaksolle ennen siirtymistä Hongkongiin. Kambodzhasta oli haikea lähteä, mutta koimme että oli aika palata Kiinaan.
Kenties monet seurakuntatuttavistamme eivät muista, että olemme asuneet kaksi vuotta Kiinassa, ennen Lähetysseuran pestejämme ja lastemme syntymää. Asuimme opintojemme ja työtehtäviemme takia kahteen otteeseen (2002-2003 ja 2006-2007) Kunmingissa, Yunnanin maakunnassa lounais-Kiinassa. Emme olleet aiemmin asuneet Hongkongissa, mutta kaupunki oli meille tuttu matkojemme kautta. Itse asiassa kävin itse lapsuuden perheeni kanssa ensimmäistä kertaa Hongkongissa jo 80-luvun lopussa. Perheemme asui silloin Etelä-Koreassa ja matkustimme paljon myös Aasian eri maissa. Koen olevani murusen verran aasialainen - toisin sanoen täysin suomalainen mutta suomalainen jolla on osa sydämestä Aasiassa. Kun olen Aasiassa kaipaan Suomeen, mutta kun olen Suomessa kaipaan Aasiaan. Olemme Tanen kanssa samanlaisia siinä, että meillä ei ole kutsumusta yhteen tiettyyn paikkaan vaan sydämemme ovat täällä Aasiassa isommalla alueella.
Itse asiassa kiinnostuimme Kambodzhasta Kiinasta käsin. Olimme opiskelleet Helsingin yliopistossa valtiotieteitä ja Kiinan tutkimusta - opinnot ja työt veivät meidät loogisesti Kiinaan. Teimme kuitenkin Kiinasta käsin työmatkan Kambodzhaan kiinalaisten kollegoidemme kanssa. Matka oli elämyksellinen ja puhutteleva monella tapaa. Opimme paljon Kambodzhasta, mutta myöskin paljon uutta Kiinasta ja kiinalaisista. Näimme Kambodzhan köyhyyden, mutta toisaalta myös kambodzhalaisten optimistisuuden ja valoisuuden. Koimme, että haluamme palvella sanoin ja teoin siellä missä tarve on suurin - ja niin lähdimme Kambodzhaan.
Nyt polkumme on tuonut meidät takaisin Kiinan "ovelle", Hongkongiin. Tane matkustaa kuukausittain Taiwaniin ja manner-Kiinaan, joissa Lähetysseuralla on pitkä historia kirkollisessa työssä. Manner-Kiinassa jatkuu myös Lähetysseuran kehitysyhteistyö. Tällä alueella, joka onkin maantieteellisesti valtava, tapahtuu paljon. On ilo kertoa teille siitä lisää, tämän blogin, Facebook-sivumme, Twitterin ja Instagramin kautta.
Zai jian! Nähdään taas!
Upu
