Wednesday, December 8, 2010

Sade sade ropisee




Sadekausi on päättynyt virallisesti jo monta viikkoa sitten, mutta silti aika ajoin kunnon trooppinen kaatosade yllättää. Viimeksi viime viikolla ja sopivasti kesken kielitunnin - läksyjä ei siis luettu ulkoa vaan huudettiin täyttä kurkkua! Sade kun hakkasi peltikattoa niin metakka oli aikamoinen...

Piparitaikinaa ja joululaulunuotteja


Kädet tuoksuvat piparitaikinalta, sillä tämän joulusesongin ensimmäinen onnistuneen näköinen (en tiedä vielä minkä makuinen!) taikina meni juuri jääkaappiin odottamaan huomista leipomista. Siispä huomisen ohjelmanumero 1: piparitalkoot pikkupojan ja pikkukoiran pyöriessä jaloissa!

Tänään isäntä on pyörinyt jälleen ICC:n keskustoimistolla kokouksissa. Eilen oli siis Tanen ensimmäinen virallinen projektipäivä! Kovasti on tehtävää ja uutta materiaalia hallittavana. Kuitenkin alku on ollut mielenkiintoinen ja positiivisella tavalla haastava.

Minä vuorostani olen aloittanut pakkaamisen, sillä muuttoon on enää 1 viikko ja 1 päivä aikaa...!!!! Eli ensi viikon perjantaina klo 8 pihaamme ajaa rekka, joka täyttyy mm. 60 maitolitralla, purkillisilla tonnikalaa ja hilloa, kilotolkulla lääkkeitä ja ensiaputarvikkeita, muutamalla laatikollisella suomenkielisiä lastenkirjoja (ei siis jaettavaksi phnongkielisille paikallislapsille vaan lukutoukka-Milolle äidinkielen vahvistamiseksi) jne. Neljä laatikkoa jo pakattu ja siinä vasta meidän vanhempien kirjat...!

Pakkauksen ohella olen suunnitellut toisen suomalaisnaisen kanssa ensi viikoksi Kauneimmat joululaulut -iltaa! Onpa kiva ideoida jouluohjelmaa tänne tropiikin keskelle. En tajunnut tarpeeksi ajoissa selvittää asiaa, joten olemme nyt Hong Kongin kautta saapuneiden sähköisten joululaulunuottien varassa. Ajatuksenamme on siis lauleskella tämän vuoden 'kauneimmat' läpi , juoda glögiä helteestä huolimatta, napostella pipareita ja pullaa mahan täydeltä, aistia joulun lähestymistä ja viettää yhdessä hetki joulunaluskiireistä huolimatta.

...Seuraavaksi kuitenkin illan ohjelmanumerona 8-viikkoisen koiranpentumme ensimmäinen turkinharjaus!

Monday, December 6, 2010

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kaksi sinivalkoista kynttilää, kaksi seurakunnan lahjoittamaa suomen lippu -aiheista tuikkua ja yksi herkullinen suomen lippu -koristeinen kakku. Siinä resepti itsenäisyyspäivän viettoon Kaukoidässä!

Toistakymmentä suomalaista kokoontui myös täällä Phnom Penhissä juhlistamaan Suomea ja suomalaisuutta. Tuttuja elementtejä oli suomi hitit kajareista, graavilohi ja lihapullat, suomalaiset irtokarkit ja itseleivotut pullat ja tietenkin suomalainen seura ja Suomen kieli.

Suomalaiselle eksoottisempia elementtejä oli vuorostaan alkuiltaan jatkuva helle (+33C) ja aikamoiset kosteusasteet (lähes sata sillä lopuksi, niin, satoi!), tropiikin kasvillisuus kaakkoisidän tähtitaivaan alla, näkymä Mekong-joen yli ja joella lilluvat kalastusveneet, tuhansilla valoilla koristeltu joulukuusi valaistun uima-altaan vieressä, jättisirkat ja isosilmäiset sammakot ja kämmenenkokoiset etanat polulla...

Yhdistelmä oli joka tapauksessa toimiva, hauska, elämyksellinen ja sanoisinpa unohtumaton!

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Friday, December 3, 2010

Street Smarts / Suuntavaisto

Kuka olisi arvannut että tie numero 293 on neljän kilometrin päässä kadusta 294... Phnom Penhissähän valtaosa kaduista on numeroituja, omalla uniikilla logiikalla!


Who would have known that Street 293 is 4 kilometers away from Street 294... In Phnom Penh most streets are numbered, and with their own unique logic, that's for sure!

Lifelong Learning


Today I learnt:

- that a 2-year old thinks that opening advent calendars is terrific fun and that four calendars is not too many at all
- that you shouldn't freeze a cooked turkey since it's going to taste bad after defreezing
- that you shouldn't stare a cobra in the eyes
- that frozen passion fruit tastes delicious on Scandinavian-style Christmas spice cake
- that a few years back a foreigner caught the plague in Ratanakiri, another province where our NGO FELM works
- that dengue fever is rarely deadly but it sure makes you feel like crawling up and dying
- that Asia's wonder drug Tiger Balm contains aspirin and therefore should not be used in malaria and dengue endemic regions due to risk of hemorrhaging
- that little black spiders can cause football-sized abscesses
- that you are not allowed to kill crocodiles in Australia
- that it's not easy to photograph tree-jumping snakes in the Angkor Wat temple ruins
- that the easiest way to kill a snake is to whack it with a metal cord
- that the best way to treat a scorpion bite is to keep an ice pack on the wound for more than four hours
- that you can catch typhoid even if you've been vaccinated for it, and this can happen with other vaccinations too...
- that the most effective mosquito killer is called a Cyclone

All the things you learn in life!!


Wednesday, December 1, 2010

Oppia ikä kaikki

Tänään opin:

- että joulukalenterin avaaminen on 2-vuotiaasta riemukasta eikä neljä kalenteria ole lainkaan liikaa
- ettei joulukalkkunaa pidä paiston jälkeen pakastaa sillä maku muuttuu huonoksi
- ettei kobrakäärmettä pidä tuijottaa silmiin
- että pakastettu passionhedelmä maistuu hyvältä maustekakun päällä
- että muutama vuosi sitten yksi ulkomainen työntekijä sai toiselta Lähetysseuran Kambodzhan työalueelta, Ratanakirin maakunnasta, ruton
- ettei denguekuume ole yleensä tappava vaikka olo tulee niin huonoksi että toivoisi jo kuolemaa
- että Aasian ihmelääkkeessä Tiger Balmissa on aspiriinia eikä sitä pitäisi käyttää edes ulkoisesti verenhyytymisongelmien välttämiseksi malarian tai denguen koittaessa
- että pienet mustat hämähäkit saattavat tehdä jalkapallonkokoisia paiseita
- ettei Australiassa saa tappaa krokotiileja
- että Angkor Watin temppelialueen puissa loikkivia käärmeitä ole helppo valokuvata
- että käärme on helpoin tappaa piiskaamalla sitä paksulla metallivaijerilla
- että skorpioonin pistoon paras helpotus on pitää pistokohdassa jäähaudetta yli neljä tuntia
- että lavantaudin voi saada rokotteesta huolimatta, ja niin voi monen muunkin ikävän taudin
- että tehokkain ulkokäyttöön tarkoitettu hyttysensieppaaja on nimeltään Sykloni eli hirmumyrsky

Kaikkea sitä oppii!!!

Tuesday, November 30, 2010

Koti Mondulkiriin! / A Home in Mondulkiri!

This is it! Tässä se on!



Kivitalo kukkulan harjalla, kävelymatkan päässä torilta ja hieman pidemmän etapin päässä toimistolta.
A stone house on top of a hill, within walking distance from the market and a little bit longer walk from the office.