MONDULKIRI

Meillä oli hiljattain mahdollisuus vierailla ensi kertaa Mondulkirin maakunnassa, meidän tulevalla työ- ja asuinpaikkakunnalla! Matka oli todella jännittävä! Varhain tiistaiaamuna hyppäsimme Mondulkiriin suuntaavaan minibussiin kolmen Suomen Lähetysseuran kollegamme kanssa, seuranamme siis kehitysyhteistyöjohtaja Maria Immonen Suomen päätoimistosta sekä Mekong-Oseaania kehitysyhteistyö koordinaattorit Anu Vasamies (myöskin Suomesta) ja Eeva-Maria Stayton (Phnom Penhistä).

Ajoimme Sen Monoromiin, Mondulkirin maakunnan pääkaupunkiin, n. 6 tunnissa ja vietimme siellä kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän. Matka takaisin veikin tunnin pari pidempään, sillä tasaisimmalla ja luotettavimmalla tieosuudella minibussin vaihteet katosivat taivaan tuuliin... Köröttelimme sitten 100 km/h tuntivauhdin sijaan leppoisaa, mutta hurjan hikistä, vauhtia. Niin, tosiaan, myöskään ilmastointilaite ei enää ensimmäisen tunnin jälkeen toiminut, siispä matkanteko oli vähintäänkin tukalahkoa ja pahimmillaan hyvinkin löylykisan kaltaista hikistä puuhaa!

Ihmeen kumma, poikasemme jaksoi upeasti nämä vaativat etapit. Hän istui milloin turvaistuimessaan milloin lyhyesti äidin sylissä, vaippasillaan, kylmä märkä rätti ja irtotuuletin viilentämässä. Viihdykettä oli laululeikeistä pehmoleluihin, helistimestä piirtoalustaan, eväistä isän kännykkään... Elämyksellisin viihdyke taisi kuitenkin olla Skuon-nimisen taukopaikan hämähäkkitarjonta.

Pikkukaupunki on nimittäin erikoistunut hämähäkkien valmistamiseen, ellei jopa syömiseen. Oli hämäkäkin paikallinen suosio mikä tahansa, niitä oli joka tapauksessa kori tolkulla myynnissä bussiasemalla. 6-10 vuotiaat lapset yrittivät innokkaasti myydä näitä friteerattuja tarantelloja (vai-mitä-ne-oli?) ja kieltämättä huomattavasti herkullisemmilta näyttäviä tropiikin hedelmiä. "Mädääm, you want mango? Ostathan vauvallesi? Rouva, minkä ikäinen sinä olet - olet NIIN nuoren näköinen!! Rouva, ensi kerralla ostathan minulta? Minun nimi on..." Jne. Kaikki tämä keskustelu samalla kun lapsukaisen paitaa pitkin hiipii huiman pitkäraajainen ja karvainen -elävä!!!!- otus, kauhuelokuvista tuttu Hämähäkki. Sekä hämikset että muut mutusteltavat jäivät Skuoniin, kun kaasuttelimme seuraavaa pölyistä kylää kohti.

(Rohkeimmat voivat vilkaista tätä bongaamaani videota samaisesta paikasta: http://www.youtube.com/watch?v=fIdVfnrlMRE)

Tämä oli joka tapauksessa vasta lyhyt pyrähdys kiehtovaan ja kuvankauniiseen Mondulkiriin, mutta kiintoisa reissu joka tapauksessa.

English:

We had the chance to visit Mondulkiri, our future work site and to-be-home, for the first time this week!!! How exciting! Tuesday morning we hopped in a Mondulkiri-headed minivan together with three FELM colleagues, director of development work Maria Immonen and Mekong-Oceania development work coordinators Anu Vasamies and Eeva-Maria Stayton. We drove to Sen Monorom, the capital of Mondulkiri province, in just about six hours, spent two nights and one full day there and drove back in seven hours on Thursday. The trip back took that hour or so longer as our minivan seemed to loose it's momentum... on the best bit of road! So instead of whizzing through rice fields at 100 km/h we drove a pleasant but terribly sweaty 40 km/h. Yes, sweaty because after the first hour or so the aircon (too) stopped working. It was stuffy, it was sweaty. It was almost like a sauna in there...

Amazingly our lil' one managed just fine with these trying road conditions. It was, after all, a rocky road too. Most of the time he sat in his secure car seat but at times he cried out for the comfort of mom's lap. A portable minifan and a wet cold blanket helped cool the little fellow down. For entertainment we had dad: from his games and toys to daddy's mobile phone... Probably the best show of them all was at Skuon.

This little town, you see, is specialized in preparing spiders, yes, spiders!! Whether the locals actually eat them or like to eat them is one thing but what is for sure is that the bus station at Skuon is packed with fried spider vendors. Little kids between the age of 6 and 10 carry around heaving baskets full of fried -and live!!!- tarantulas (or-whatever-they-are) and they are the most eager saleskids. "Madam, you want mango? Buy for baby? Madam, how old are you? You look so young!!! You 19!! Right...? Madam, next time you buy from me? My name..." And so on. Despite this very charming conversation I didn't try the spiders. Very objectively, the tropical fruits looked so much more yummy anyway...

(For the bravest of our readers, someone's homevideo from Skuon: http://www.youtube.com/watch?v=fIdVfnrlMRE)

Anyway, this was only a quick first glimpse of Mondulkiri for now but a fascinating one nonetheless!

English:

There we were, standing on the red soil of future home hilltops. Mondulkiri truly is Cambodia's final frontier and so unique that it doesn't really feel like Cambodia at all! After Phnom Penh's +36C day temps Sen Monorom's +17C nights felt refreshing to say the least. The strong cool gusts of wind may have made dry red dust cover us from head to toe and invade all our belongings but it was also invigorating! The sound of big old trees, grassy meadows, dry earth... I can think of nothing better to describe the experience than "wuthering heights," frankly. "To blow with a dull roaring sound," and it was just that wuthering that woke Milo up at 3 am on the second night there. He woke up and sat in his mosquito-proof travel tent, silent and round-eyed... Not scared but more amazed. The wind really was quite something that night, making the window panes rattle and shake, and the chill of the night was exotic even to us Cambodianized Finns. How wonderful it was to get to (ie. not have to but to choose to) wear long sleeves! Funny the small joys of life.

Suomeksi:

Olimme sitten vihdoin siellä, seisomassa tulevan kotipaikkamme punamultaisilla kukkuloilla. Mondulkiri on tosiaankin Kambodzhan kaukaisinta rajaseutua eikä se tunnu Kambodzhalta lähes ollenkaan. Phnom Penhin päivittäisen +36C paahteen jälkeen Sen Monoromin +17C yöt tuntuivat lievästi sanottuna virkistäviltä. Kukkuloilla puhaltava voimakas tuuli sirotteli päällemme punamultaa ja olimme muutamassa hetkessä punaisia kiireestä kantapäähän, tavaroinemme kaikkinemme. Tuulen navakka tuiverrus, kuivat pitkän ruohon peittämät kukkulat ja käsittämättömän kirkas öinen tähtitaivas.

Luonnon läheisyys taisi olla Milollekin niin vahva elämys, että hän heräsi kello 3 yöllä, keskellä matkahyttystelttaansa, suurisilmäisenä. Ei niinkään pelokkaana, mutta ihmeissään. Sinä yönä tuuli olikin sen verran navakka, että mökkimme narisi ja paukkui ja sen ikkunat helisi. Kokemuksessa oli jotain hyvin tuttua... ihan niin kuin alkusyksyn mökkireissu Suomessa! Vain järvi, se virkistävä lähde, puuttui, mutta tämä oli silti kerrassaan virkistävä kokemus. Olipa muuten ihanaa pitää pitkästä aikaa pitkähihaista paitaa!

For our family the goal of this short trip was to get the first glimpse of Mondulkiri, see Sen Monorom for ourselves, get a feel for province life, and, of course, to meet the people living and working up there. We had the opportunity to meet our future colleagues at the ICC office there but also to interact with some other locals. In the picture above, Milo meets Moghul, his first Mondulkiri mate!

Perheellemme tämä lyhyt matka mahdollisti ensi vilauksen Mondulkirista. Saimme nähdä Sen Monoromin omin silmin, saada tuntumaa maakuntaelämään ja tietenkin tutustua siellä asuviin ja työskenteleviin ihmisiin. Meillä oli mahdollisuus tavata tulevat kollegamme ICC:n toimistolla. Lisäksi tutustuimme joihinkin muihin mondulkiriläisiin, mm. Milon uuteen kaveriin Moghuliin!

And all that socializing can be pretty tiring but thankfully provincial life has it's special comforts, such as naps outside in the fresh cool air. The freshness I already miss and I will never forget the brilliance of the starlit sky out there. One day was obviously not enough and we await our return with new adventures in mind.

Kaikki tämä sosiaalisuus oli välillä vähän väsyttävääkin, mutta onneksi maakuntaelämä tarjoaa aivan uniikkeja mukavuuksiakin, esim. päikkärit ulkona raikkaassa ilmassa. Itse jäinkin jo kaipaamaan tuota raikkautta enkä tule koskaan unohtamaan sitä häikäisevän hienoa tähtitaivasta! Yksi päivä Mondulissa (kuten jo tuttavallisesti sitä kutsumme) ei mitenkään riitä. Odotamme innolla tulevia seikkailujamme!

Laskiainen 2010 / Shrove / Quinquagesima

Helmikuun 16. päivänä juhlistimme tavallisemman phnompenhiläisaterian ohella laskiaista suomalaiseen tapaan. Pääruoaksi söimme kulmakunnan vietnamilaiskuppilan tuoreita kevätkääryleitä, haisevaa mutta herkullista dippauskastiketta, linssiletut ja pussilisen tuoreyrttisalaattia. Niin, hernekeitto jäi tänä vuonna syömättä, mutta ehkäpä nuo linssiletut toimivat passelina korvikkeena? Mutta laskiaispullia oli saatava ja koska enemmistö-buddhalaisessa maassa ei laskiaista tunneta saatika vietetä, niin pullat oli tehtävä itse...

Instead of a more ordinary Phnom Penh dinner of fresh Vietnamese spring rolls, smelly-yummy dipping sauce, lentil pancakes, and a plastic bag-full of salad greens, we marked Shrove Sunday (Feb. 16) with a different kind of feast. Shrove, otherwise known as quinquagesima or "50 days before Easter" in Latin, is celebrated in Finland by lots of sledding (down snowy hills), pea soup with/without meat & mustard, and what-need-to-become-famous-worldwide "Laskiaispullat." Shrove or no shrove, one thing was the same - The Phnom Penh Post.

For more info on Shrove, see: http://en.wikipedia.org/wiki/Shrove_Tuesday

Siispä taustalla tavallinen PP-illanvietto salaattipusseineen ja Phnom Penh Post -sanomalehtineen ja edessä kaksi pellillistä supisuomalaisia pullia ja lisäksi terveellinen vuokaleipä.

So what we came up with, to accompany the PP Post and bag full of Vietnamese foliage, was not just those yummy Finnish buns but a loaf of healthy bread and...

Jotta terveellisyys/epäterveellisyys tekijät pysyvät tasapainossa, tein lisäksi vielä amerikkalaistyylisiä cupcakesejä (kuppikakkuja) runsailla väriaineilla höystettynä - nam!

...some less healthy American-style cupcakes! Lots of foodcoloring as you can tell... yummm!

Ulkosuomalaisena päivän kohokohta oli kuitenkin pullien valmistuminen! Nämä onnistuivat varsin loistavasti, vaikka leipuri itse niin kirjoittaa! Lopputulos oli yltiöpositiivinen, koska edelliset ja ensimmäiset Kambo-pullani olivat järkyttävä floppi. Niiden kovuusaste olisi riittänyt kambodzhalaisteiden päälystämiseen mainiosti... Sen sijaan nämä pullat jopa kohosivat! Tähän yleensä minulle niin tuskaisaan pettymysten prosessiin varmasti auttoi keittiömme +35C asteen lämpötila (oikeastaan, "kuumetila"?!). Järkky uunimme onnistui paistamaan pullat niitä (ja, tällä kertaa, kenenkään kätösiä) polttamatta ja jopa vuoassa paistetut pullat onnistuivat (kuten kuvassa yllä).

More importantly, the buns turned out delicious even if I do write so myself. The +35C temperature in our kitchen definitely helped with raising the dough, an event that usually causes me a lot of frustration and failure. Our disaster of an oven even managed to bake the buns without burning (any buns OR fingers, this time around!!) and the outcome was good even with the buns baked on a tray as above.

Tässä ne pulleroiset sitten ovat, tai oikeastaan olivat, sillä nopeasti ne parempiin, ulkosuomalaisiin, suihin katosivatkin.

Here are the "Laskiaispullat" or Shrove Buns, waiting for a Finnish feast to begin!

Hyvää laskiaista, näin jälkikäteen!

Happy belated Laskiainen!

Tässä pullien resepti:

Here is the recipe for these buns:

Taikina:

5 dl kevytmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voi- tai margariinisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja ripottele joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maidon joukkoon. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää joukkoon n. 11 dl jauhoja pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Sekoita taikinaan sitten voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa n. 45 min

Jaa taikina kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Vaivaa ensin ilmakuplat pois.

Leivo taikinasta pitkä tanko ja leikkaa yhtä suuriin paloihin. Pyöritä paloista pullia käsiesi välissä tai pöytää vasten pyörittäen.

Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle. Anna pullien kohota liinalla peitettynä n. 10 minuuttia.

Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.

Paista 200 asteessa 8-10 min.

Pinnalle:

raesokeria tai mantelilastuja
tomusokeria

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 tl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

mantelimassaa tai mansikkahilloa

Resepti Kinuskikissan sivulta:

http://www.kinuskikissa.fi/?p=6138

Dough:

5 dl milk
2 ts yeast
2 dl sugar
1 tbls cardamom
2 ts salt
1 egg
200 g melted butter/margarine
c. 15 dl flour

Warm the milk up to lukewarm and mix with sugar, cardamom, salt, and egg. Add c. 11 dl flour in small portions and mix by hand (or spatula in the beginning). Add melted butter and the rest of the flour.

Divide the dough in two parts. Take one half and knead the air bubbles out. Work the dough into a long strip and cut into equal portions. Roll each bit into a bun using your hands or on the table.

Move the buns on a tray or rack lined with a baking sheet. Cover the tray with a clean kitchen towel and allow the buns to rise for about 10 minutes.

Brush with eggwash and sprinkle with sugar.

Bake at 200C for 8-10 minutes.

Topping:

sugar or almond flakes
powdered sugar

Filling:
2 dl whipped cream
1 ts powdered sugar
1 ts vanilla

marzipan or strawberry/raspberry jam

Recipe from Kinuskikissa's blog:

http://www.kinuskikissa.fi/?p=6138

Brain and lack of / Aivot ja niiden puute

Toissapäivänä tuktukissa,

Upu paikalliselle naiselle: "Peil chnäm jen pdai njom mian kuah kbaal," eli "Kiinalaisen uuden vuoden aikaan miehelläni on aivot."

Siis SYNTYMÄPÄIVÄ!!!

Eli toinen khmer sana, josta en niin kovasti pidä kyseisestä syystä: "kuah kumnaut"

-

The day before yesterday, in a tuktuk,

Upu to a local woman: "Peil chnäm jen pdai njom mian kuah kbaal," ie. "At the time of the Chinese New Year my husband has a brain."

I mean BIRTHDAY!!!!

Another word I'm not such a fan of, for above reason: "kuah kumnaut"

Favorite Khmer Words / Lempparisanoja khmeriksi

How FUN!!! / Ihqui!!! :

Rumphööp, "amphööp" - excited / innostunut

Karjaalai - office / toimisto

Sabbaaijet - happy / onnellinen

Chngjäingj - delicious / herkullista

Chnjääi - faraway / kaukana

Kuah kbaal - brain / aivot: it's like a poem! Flows off the tongue beautifully... try it! Se on kuin runo, joka virtaa kielen yli... Kokeilkaa!

Tuuretuah - TV: makes sense only in Finnish; jotenkin tästä tulee Uuno Turhapuro mieleen, miksi?!?

Muntei peit - hospital / sairaala, sounds soft and easy for a sometimes hard place / pehmeästi sanottu välillä kovastakin paikasta

Meriam daj - fingers / sormet; like a Biblical name / kuin raamatullinen nimi

and many others / ja moni muu!!

And the detestables / Ja inhokit:

Khööjng - to see / nähdä; It feels weird pronouncing it / tuntuu oudolta lausua se!

Satanii ruutplööng - railway station / juna-asema; something's not right here, if you know what I mean... where did that satanic connotation jump in? Siis tässä on jotain hämäräperäistä... toi sat... on jo vähän liikaa

Traajiek vs. troojiek - ear vs. cold / korva vs. kylmä: what is the difference?? Mikä ero??

Hääkausi / Wedding Season

Kambodzhassa on meneillään hääsesonki, joka näkyy etenkin maaseudulla. Pääkaupungissa häitä vietetään ympärivuoden.

Kambodzhalaishäät kestävät 2-4 päivää. Juhlat järjestetään kadulla ja hääväki kokoontuu kadulle pystytettyyn juhlatelttaan. Hääteltta luo juhliin intiimin tunnelman oli katu kuinka vilkas tahansa. Teltan pääty koristellaan esim. banaaninlehdillä ja -tertuilla sekä silkkinauhoilla. Teltan toisessa päässä on retkikeittiö, jossa luodaan vieraille lämmin ateria nautittavaksi. Häitä juontaa buddhalaismunkki (? en ole aivan varma onko kyseessä munkki vaiko ihan kaupallinen juontaja... täytyy selvittää!) ja juonto alkaa yleensä ennen auringonnousua, monesti jopa klo 4 aamulla ja kaiuttimien vahvistamana juonto ja rukousmantrat kaikuvat pitkin katuja ja naapurustoa, aivan iltamyöhään asti. Välillä juontaja-munkki soittaa perinteistä khmer-musiikkia, mikä kuullostaa mielestäni aikalailla viehättävältä tietynlaisesta monotoonisuudestaan huolimatta. Hyvin formaalisti ("ykkösiinsä") pukeutuvat vieraat saavat mennä ja tulla vapaasti - siltä ainakin vaikuttaa, sillä vielä emme ole saaneet mahdollisuutta osallistua paikallisiin häihin. Olemme olleet maassa kohta 4 kuukautta ja naapurustossamme on järjestetty ainakin neljät häät. Rukous, juonto ja musiikki jatkuvat lähes ympärivuorokautisesti ja todellakin 2-4 päivää putkeen..! Kambodzhalaiset häät vaikuttavat unohtumattomalta kokemukselta!

Hääteltta on pystytetty, juhlat alkakoon! The wedding tent is up, may the party begin!

It's wedding season in Cambodia and the spirit of the season has hit the countryside most of all. In the capital, it's weddings galore - day in, day out, every week, every month.

Cambodian weddings last for two to four days. The party takes place outside and guests gather in the tent set up right in the middle of the street or bit more towards the curb. No matter how busy the street the tent ensures an intimate atmosphere for the ceremony. The tent entrance is decorated with e.g. banana leaves and fruit as well as silk ribbons. At the other end, a nearly fully equipped kitchen is set up as all the guests are served a full meal. A Buddhist monk (? actually I'm not quite sure whether it really is a religious monk or a commercial master of ceremony.. must find out!) leads the ceremony and usually starts with the chanting even before sunrise, often as early as 4 am, and continues until late in the night. His chants and speeches can be heard near and far as modern-day amplifiers make sure the neighborhood is awake with the festivities. In between speeches and chants, the monk plays traditional Khmer music, which actually sounds quite lovely, despite it's monotonous rhythm. Guests who are dressed very formally are free to come and go as they please - or that's what appears to take place as we haven't yet had the chance to take part in a local wedding. We've been in town for 4 months now and there have been at least 4 weddings in the immediate neighborhood. The party really is day in, day out... Cambodian weddings - nights and days to remember!!

PP:n Rommirunikat / PP's Rum Runebergs

So as most of you non-Finns won't know, last week Friday was Runeberg Day in Finland. Most Finns with a sweet tooth will remember this day in good time. Well, so too did two sweet tooths over on this side of the globe. Yes, we remembered, baked, and ate, that is the answer to the question we were recently asked by Finnish friends. We indeed remembered the day in good time and celebrated the actual event in unprecedented style: (to be continued)

Viime perjantaina oli Runeberginpäivä, kuten monet Suomen herkkusuista varmasti muisti jo hyvissä ajoin. Kaksi suomalaista herkkusuuta löytyy myös tältä puolelta maapalloa. Kyllä, muistimme, teimme ja söimme, on vastaus kysymykseen, joka meille hiljattain Suomesta esitettiin. Muistimme Runeberginpäivän hyvissä ajoin ja juhlistimme sitä aivan ennennäkemättömällä tavalla: leipomalla kyseisiä torttuja, nimeämällä päivä tuttavallisesti uudelleen "Runikaksi" ja tosiaankin herkuttelemalla - vielpä kahdesti! Teimme viime tiistaina koevedoksen, sillä täytyyhän vakavasti otettavan Runikka-mestarin niin tehdä. Leivokset/tortut onnistuivat loistavasti. Onneksi itse päivään oli vielä aikaa, sillä torttujen herkullisuudesta huolimatta totesimme yhteen ääneen, että Runikoiden salaisuus piilee kostutuksen hiomisessa. Valitettavasti, suurista metsästysponnistuksista huolimatta, emme aivan päässeet toivomaamme kostutuslopputulokseen saatavillaolevien raaka-aineiden rajallisuuden takia. Oikeaoppisesti leivokset tulisi kostuttaa eli maustaa punssilla tai manteliliköörillä, mutta löysimme sopivan kokoisen ja hintaisen minipullon vain rommin makuisena. Rommirunikat!

Versio 2, itse Runikkana nautittu kollegiaalisessa seurassa - mukana herkuttelemassa siis Suomen Lähetysseuran uusimmat kambodzhalaiset eli Räsästen Jonna, Timo ja Daniel sekä lähetyskurssitoverimme ja PP:ssä vuoden jo asunut Emma Holmström.

Samaiset Rommirunikat minuutti myöhemmin, eli huomatkaa kokin tropiikin tuska, eli kuorrutuksen sulaminen TAAS! Kenties muistatte sen jouluisen romahtaneen piparitalon... Itse muistan sen ihan liiankin hyvin.

Hyvää runebergiä kaikille, näin takautuvasti!

Tämä herkkusuu odottaa innolla suomalaisherkkujen vuoden kohokohtaa - laskiaista, siis niitä pullia!

Hyvää helmikuuta!

Onpas meidän blogissa ollut hiljaista! Pahoittelemme. Pitäisi kenties keksiä konsepti "helmikalenteri," jossa päivittäin odotettaisiin jotain hienoa huipentumaa... niin, enää täytyy vain keksiä se konsepti (eli huipentuma). No, tässä yksi ehdotus, mutta sen toteutus olisi vain joka neljäs vuosi, eli karkausvuosi ja 29.2 odotus. Siitä puheenollen, näimme eilen leffan "Leap Year" (Karkausvuosi), jossa oli hyvinkin romanttinen karkausvuosipäivänviettoidea (öö, kaikki sanat putkeen?)... Käykääpä katsomassa.

Niin, blogissa on ollut hiljaista mutta oikeasti vilinää on riittänyt. Eräs hyvä ystäväni kysyi tässä hiljattain, miltä arki täällä tuntuu. Onko arjessamme jo oikeasti arjen tuntua, vai kuluvatko "arkisetkin," eli rutiinien täyttämät, päivät ilmetellessä uuden kulttuurin vivahteita. Vastaus? Ensinnäkin, oikein hyvä kysymys Katri! Olen pohdiskellut tätä koko viikon. Ja päätynyt siihen, että vastaus on sekä kyllä että ei - arkea on, mutta niin on ihmettelyä.

Esim. ihmettelen miksi kaduille on yhtäkkiä ilmaantunut kuolleita litistyneitä ISOJA rottia? Näin sellaisen taas tässä muutama päivä sitten.

Tästä kuvasta näkee juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän ;)

Ihmettelen, miten järkyttävää liikenne täällä on. Se on kaoottista ja arvaamatonta, hämäävän "pientä" (ei tämä lopulta mikään suurkaupunki ole, eikä täällä ole useampikaistaisia teitä kuin muutamia, eivätkä nekään ole mitään motareita). Mutta, vaarallista. Luin lehdestä jokin aika sitten, että täällä PP:n (eli pääkaupunki Phnom Penhin) kaduilla kuolee 4-5 ihmistä päivittäin. Jonkin arvion mukaan. Itse en ole nähnyt kuin yhden kolarin, mutta eräs ulkomaalainen perheenisä kertoi tässä pari päivää sitten ajaneensa tuktuk-kärrytaksilla pienen poikansa kanssa aivan kuolonkolarin ohi. Moottoripyöräilijä oli kaatunut pyörältään, kypärää ei ollut, ja siinä hän makasi kuolleena tien varrella. Miten surullista, ja miten tavanomaista, ja siten järkyttävää.

Sen sijaan, reagoin viime viikolla aivan paatuneesti toisen kolarin suhteen, ja sen itse kuulin ja jälkipyykin näin. Olin tiskaamassa keittiössämme, kun kuulin selkeän peltikolarin rysäyksen. Ääni on minulle (Upu) tuttu jo Kiinasta, harmillisesti! Kuului selkeä peltinen PAM! Ja hiljaisuus. Kiinassa kuulin sängyssä yöllä valvoessani viereiseltä (siis talomme viereiseltä) motarilta kolarin, ja odotin kauhistuneena mitä rysähdyksen jälkeen seuraisi - pitäisikö MINUN lähteä karmealla kiinan taidoillani soittamaan ambulanssia paikalle, vai mitä..??! Kului pari sekunttia ja kadulta kantautui sielua huojentavat riitelyn äänet! Kaikki siis hyvin, sillä henki pihisi uhrilla ja syyllisellä niin hyvin että happea riittii huuteluun.

Eli sama homma täällä. Odotin siis aivan rauhassa (tällä kertaa rauhassa, huom!) jälkipyykkiä. Kuulin Tanen avaavan parvekkeen oven ja koska hänkään ei mitään kummempaa huudellut päättelin kaiken olevan ok. Pesin tiskit rauhassa pois ja vasta vartti myöhemmin kurkkasin itsekin ulos kadulle. Siellä oli katumaasturi sivuttain kadulla, siis ei kyljellään eikä katollaan vaan normaalisti paitsi kaistaan poikittain asettuneena, ja vieressä mopo. Ympärillä toistakymmentä rauhallisesti tuumailevaa phnompenhiläistä. Ei verta eikä mitään kummempaakaan. Siitä rysähdyksestä selvittiin säikähdyksellä, siis onnettomuudessa mukana olleet sekä me naapurit.

Tämän episodin jälkeen mietin olenko jo näin paatunut. Kuulen kolarin, enkä tee muuta kuin jatkan tyytyväisenä tiskaamista. Hmm...

Niin, ja se ensimmäinen liiskaantunut rotta. Katri kysyi senkin taustaa. Rotan elämäntarinasta en tiedä mitään, mutta kohtasimme viime sunnuntaina kirkon edessä. Olin potkaista sitä lituskaa, mutta (onneksi) huomasin reiska rotan ajoissa ja hypähdin sen yli ja askel myöhemmin kirkon portista sisään. Ihan tavallista. Ei mitään kummallista.

Vakavammin, suoritin tänään Amerikan sydänliiton akreditoiman ensiapukurssin loppuun. Sain päivitettyä ensiaputaitoni, etenkin lastenhoidon kannalta, ja opin paljon kiinnostavaa. Ihmiskehosta, uusista tutkimustuloksista ja Kambodzhasta. Niin ja tietty Amerikasta, kurssi kun oli hyvin USA-painoitteinen. Sain uutta, innostavaakin, osaamista ja halun oppia lisää. Mutta samalla jonkin verran syvemmän huolen olosuhteista täällä Kambodzhassa.

Täällä et soita 911, etkä 112, etkä välttämättä sitä 119-numeroa joka jonkin sortin ambulanssin saattaisi tuoda paikalle.

Kysymys, kaupungissa, on, miten potilas saadaan mahtumaan tuktukiin.

Tämä ei ole vitsi vaan oikeasti elämän ja kuoleman kysymys, hätätilanteessa.

Maaseudulla... apu on oikeasti kaukana.

Sodan runteleman ja hiljattain uudelleen rakennetun koulutusjärjestelmän takia maassa on vielä paljon tekemistä, lääkärien kouluttamista, sairaaloiden perustamista, mutta ennen kaikkea kansalaisten tiedottamista. Kyse ei aina ole monimutkaisista asioista.

Amerikkalainen ensiapukouluttaja kertoi innostuneesti, kuinka ensiapukoulutus on saanut alkunsa Suomesta, esim. Anne-nuken käyttö (surullinen mutta aika inspiroiva tarina siinä...). Hän kävi läpi CPR:n perusteita, itse asiassa kävimme asioita läpi useita tunteja. Ja harjoittelimme ja harjoittelimme. Silti lopussa eräs paikallinen osallistuja rohkeni kysyä: mihin tätä käytetään?? Miksi me painelemme näitä nukkeja? Aivan. Lähtekäämme rohkeasti ja avoimin sydämin liikkeelle, ja tosi on että meillä on jokaisella paljon opittavaa, oli kyse sitten tämän maan arjesta tai vaikkapa ihmisen kehosta, anatomiasta. Missä se sydän sijaitsikaan? Hyvä lähtökohta on se, että se on a) olemassa b) vieläpä paikallaan!