Leppästen lähettikirje II 2010
Matka Mondulkiriin
Kello puoli seitsemän kerrostalomme portti narahti auki lähdön merkiksi ja katukivetyksellä oli parkissa valkoinen pakettiauto odottaen saapumistamme. Kambodzhalaisittain olimme myöhään liikkeellä, sillä päivän kuumimmat tunnit olisivat käsillä jo aivan pian jolloin matkanteon mielekkyys olisi ilmastoinnin toimivuudesta kiinni. Matkan ensimmäinen haaste oli lastenistuimen asettaminen paikoilleen; turvavyöt kun loistavat poissaolollaan täkäläisissä autoissa. Silloin kun niitä löytyvät, on ne sullottu selkänojan uumeniin, pois tieltä häiritsemästä matkantekoa! Istuimelle löytyi pienen etsinnän jälkeen viritys ja matka kaupungista kohti maaseutua pääsi alkamaan. Tälle reissulle lähdimme kolmen Suomen Lähetysseuran kollegamme kanssa, seuranamme siis kehitysyhteistyöjohtaja Maria Immonen Suomen päätoimistosta sekä Mekong-Oseaania kehitysyhteistyö koordinaattorit Anu Vasamies (myöskin Suomesta) ja Eeva-Maria Stayton (Phnom Penhistä).
Oli hämäkäkin paikallinen suosio mikä tahansa, niitä oli joka tapauksessa kori tolkulla myynnissä bussiasemalla. 6-10 vuotiaat lapset yrittivät innokkaasti myydä näitä friteerattuja tarantelloja (vai-mitä-ne-oli?) ja kieltämättä huomattavasti herkullisemmilta näyttäviä tropiikin hedelmiä. "Mädääm, you want mango? Ostathan vauvallesi? Rouva, minkä ikäinen sinä olet - olet NIIN nuoren näköinen!! Rouva, ensi kerralla ostathan minulta? Minun nimi on..." Jne.
Kaikki tämä keskustelu samalla kun lapsukaisen paitaa pitkin hiipii huiman pitkäraajainen ja karvainen -elävä!!!!- otus, kauhuelokuvista tuttu Hämähäkki. Sekä hämikset että muut mutusteltavat jäivät Skuoniin, kun kaasuttelimme seuraavaa pölyistä kylää kohti.(Rohkeimmat voivat vilkaista videota samaisesta paikasta: http://www.youtube.com/watch?v=fIdVfnrlMRE)
Olimme sitten vihdoin siellä, seisomassa tulevan kotipaikkamme punamultaisilla kukkuloilla. Mondulkiri on tosiaankin Kambodzhan kaukaisinta rajaseutua eikä se tunnu Kambodzhalta lähes ollenkaan. Phnom Penhin päivittäisen +36C paahteen jälkeen Sen Monoromin +17C yöt tuntuivat lievästi sanottuna virkistäviltä. Kukkuloilla puhaltava voimakas tuuli sirotteli päällemme punamultaa ja olimme muutamassa hetkessä punaisia kiireestä kantapäähän, tavaroinemme kaikkinemme. Kotiin palattuamme huomasimme, että tämä lajike ei vain niin helposti lähdekään pois, ei edes pesussa! Näin ollen Mondulkirissä käyttämämme valkoiset vaatteet ovat saaneet pysyvän “rusketuksen” ylleen.
Tuulen navakka tuiverrus, kuivat pitkän ruohon peittämät kukkulat ja käsittämättömän kirkas öinen tähtitaivas, nämä olivat ensimmäisen illan tuntemuksiamme. Sen Monoromia ympäröivillä kukkuloilla alkoi illalla myös erikoinen näytös, nimittäin siellä täällä pitkin rinteitä, pusikot hehkuivat liekkejä – oranssia, punaista, mustaa... Navakka tuuli piti kuitenkin suurimmat savunkatkut ja kekäleet poissa majapaikastamme. Palot olivat onneksi hallittuja ja kaskeamiseen liittyviä käytäntöjä.
Luonnon läheisyys taisi olla Milollekin niin vahva elämys, että hän heräsi kello 3 yöllä, keskellä matkahyttystelttaansa, suurisilmäisenä. Ei niinkään pelokkaana, mutta ihmeissään. Sinä yönä tuuli olikin sen verran navakka, että mökkimme narisi ja paukkui ja sen ikkunat helisi. Kokemuksessa oli jotain hyvin tuttua... ihan niin kuin alkusyksyn mökkireissu Suomessa! Vain järvi, se virkistävä lähde, puuttui, mutta tämä oli silti kerrassaan virkistävä kokemus. Olipa muuten ihanaa pitää pitkästä aikaa pitkähihaista paitaa!
Aamulla herätessämme matka suuntautui mausteisen aamupuuron jälkeen ICC:n keskustoimistoon, mikä sijaitsi vain lyhyen ajomatkan päässä majatalostamme. Oikeastaan kaikki on lähellä Sen Monoromissa, koska kaupungissa ei taida olla yhtään tasoristeystä! On päätie ja torin seutu, mihin palvelut ovat keskittyneet. ICC:n toimisto on päätien varrella, lähellä jokea, mikä meidän matkan aikana oli ylitsepääsemätön paraikaa käynnissä olevan siltakunnostuksen takia. Punamultaa oli parhaimmillaan viiden sentin kerros tienpinnassa. Siinä autolla ajaminen tuntui kuin olisi keskellä Etelä-Suomen lumisohjoa. Tarkoituksenamme oli käydä tutustumassa torin elämään ja ruokatarjontaan, mutta matkamme oli kokonaisuudessa sen verran tiivis, että tämä seikkailu jäi toiseen kertaan.
ICC:n toimistolla READ:in henkilökunta otti meidät lämpimästi vastaan. Yli kaksikymmentä tulevaa kollegaa esittäytyi ja kertoi omasta työstään eri puolilla Mondulkiriä. Vierailimme päivän aikana muutamassa kylässä, joissa tutustuimme ruokaturva-projektiin sekä lukutaitotyöhön. Näkemämme teki meihin suuren vaikutuksen: ihmiset ovat motivoituneita ja sitoutuneita työhönsä! Näistä kantimista työn tulokset eivät jäädä näkymättömiin. Odotamme suurella mielenkiinnolla oman työmme aloittamista READissä loppuvuodesta.
Olipa kerran kansa nimeltä Bunong
Lähetysseuran tukema työ bonung-kansan parissa Mondulkirin maakunnassa kantaa lyhennettä “READ”, mikä tulee sanoista tutkimus (research), koulutus (education) ja kehitys (development). Bunongeja on Mondulkirin 40 000 henkilön väkiluvusta neljä viidesosaa. Kun ICC-järjestö aloitti kaksikielisen (bunong ja khmer) lukutaito-ohjelman bunongien parissa miltei vuosikymmen sitten, alkukartoitus osoitti, että vain 4% bunong-miehistä ja 1% bunong-naisista osasi lukea ja kirjoittaa khmerin-kieltä. Koulutuksen järjestäminen – tasa-arvoisesti tytöille ja pojille – on edelleen kehityshaaste.
READ-ohjelmassa bunong-opettajat, sekä -yhteisöjä koskettavista aiheista. Ohjelmaan on kuulunut myös bunong-tarinoiden kerääminen ja käännöstyö, ajatuksena siirtää bunongien rikas suullinen perimä tuleville polville kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle; kulttuuriperimää vahvistamalla tumiehet että naiset, opettavat kansalaisiaan terveydestä ja hygieniasta, maataloudesta kuin muistakin bunongoille tärkeistä aiheista. Lukutaitotyön lisäksi READ:in työpalettiin kuuluvat maakysymykset. Maan omistukseen liittyvät kysymykset ovat tulleet bunongeille päivänpolttaviksi, sillä kaskiviljelyä harjoittavalla kansalla ei perinteisesti ole ollut tarvetta pysyvälle maanviljelysmaalle tai tontille. Valtakunnallinen maarekisteröintihanke, kumipuuyhtiöt sekä kaivannaisyhtiöt maavaateineen ovat viime vuosina nostaneet painetta kattilassa.
READ pohjaa työnäkynsä Raamatun-malliin, jossa huolenpito käsittää ihmiset kuin ympäristönkin. Ohjelman johtaja Cheng Sophal on kertonut, että muiden Kambodzhan alkuperäiskansojen tapaan bunongit eivät virallisesti omista käyttämäänsä maata. Kumipuu- ja kaivannaisyritykset ovat tuoneet heidän käsiinsä sopimuksia, jotka on pyydetty kuittaamaan sormenjäljellä. Lukutaidottomat bunongit eivät ole tienneet, mitä sopimuksissa on lukenut tai mihin he ovat sitoutuneet. Sopimuksissa kansa on luopunut tietämättään oikeuksistaan maahan. Nyt bunongit asuvat eräänlaisissa reservaateissa kukkuloiden laitamille rakennetuissa kylissä eikä "omiin" metsiin ole enää pääsyä.
✷
Kiitosaiheita:
✦ Olemme pysyneet koko lailla terveinä
✦ Selviytyminen kuumasta kaudesta
✦ Kielenopiskelu edennyt mukavasti ja saamme jatkaa seuraavalle tasolle
✦ Uusi silta valmistunut keskustaan joka vähentää liikenneruuhkia
✦ Saimme viettää mukavan illan READ-ohjelmapäällikön kanssa
Rukousaiheita:
✦ Haasteet kielenopiskelussa, erityisesti keskustelemaan oppiminen
✦ Varjelusta Phnom Penhin liikenteeseen
✦ Bunong-kansan maakysymykset
✷
Upu, Jan-Eerik & Milo Leppänen C/O International Cooperation Cambodia, P.O.Box 612, Phnom Penh, Cambodia Puh: +85512903840; +85512918240
Blogi: http://leppaset.blogspot.com/
✝
Ps. 32:8 "Minä opetan sinua", sanoo Herra, "minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi."
Jaak. 1:17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.
No comments:
Post a Comment